Tavallisesta peitosta persoonalliseksi

Edellisessä postauksessa kerroin, miten tein veljentytölle lahjaksi pehmokirjan. Saatiin tämä pikkuinen myös meidän kummitytöksi. Mä olen ottanut tavaksi tehdä kaikille kummilapsille vauvanpeiton (omille lapsilleni en sitten ole ainuttakaan peittoa tehnyt, kröhöm...). Olin pari pientä peittoa virkannut kummilapsia odottamaan jo muutama vuosi sitten, joten nyt ei tarvinnut kiireellä alkaa virkkailemaan.

Kaivoin siis peiton jemmasta ja totesin, että tämä on kyllä ihan kamalan tylsä!

Mietin erilaisia piristysvaihtoehtoja ja päätin lopulta kirjailla peittoon jotain. Ensin suunnittelin sydämiä ja kukkia, mutta loppujen lopuksi halusin siihen tekstin. 

Tällainen siitä sitten tuli:

Tein kirjoituksen ikään kuin virkkaamalla ketjusilmukoita peiton päälle. Tälle tekniikalle on varmaan joku nimikin, mutta yksinkertaisuudessaan mulla oli siis lankakerä työn alla ja tosiaan koukulla virkkasin peiton päälle ketjusilmukoita.

Ihan hetkessä työ ei valmistunut, mutta tuo virkkailu oli kuitenkin ainakin mulle nopeampaa kuin neulan kanssa kirjominen, ja plussaa oli myös se, että lankaa ei tarvinnut valmiiksi katkaista mihinkään mittaan. 

Tämän kuvan Blogger jostain syystä itsepintaisesti kääntää pystyyn, mutta siitä nyt kuitenkin ehkä hahmottuu, minkä näköistä kirjailu läheltä katsottuna on. En ihmeemmin suunnitellut tekstiä etukäteen, virkkailin vaan menemään sillä mielellä, että saa näyttää aika lailla siltä, miltä nyt mun käsiala näyttäisi kirjoitettunakin.

Siitä tuli söpö. Aika imelä jopa, mutta onneksi vauvoilla saa olla vaikka vähän imelääkin :)

Virkattu valopallo

Mä olen usein vähän myöhäisherännäinen. Niin näiden valopallojenkin kanssa. Toissasyksynä kylä havahduin siihen, että virkattuja pitsipalloja oli blogissa jos toisessakin, mutta kuvittelin niiden olevan kovin suuritöisiä, ja oli siinä joulun alla kyllä aivan riittävästi tekemistä muutenkin.

Silloin jo päätin, että ensi jouluksi sitten.

Järkevämpi olisi aloittanut niiden pallojen virkkaamisen vaikka heti tammikuussa. Mä aloitin joulukuun alussa. Tavoitteena tehdä kolme palloa lahjaksi ja mielellään vielä yksi tai kaksi meille kotiinkin.

Vähän yllätyin siitä, että ehdin! Kolme palloa lähti lahjoiksi ja parina viimeisenä työpäivänä annoin oppilaiden pelailla lautapelejä ja tehdä pulmatehtäviä (loogisen ajattelua harjoitusta nimittäin!) ja itse virkkailin vielä kaksi palloa meille kotiin.

Pallot on tehty Neanomia-blogin loistavalla ohjeella (kiitos siitä!) ja vaikka ovat aivan eri kokoisia, niin kyllä ne on samalla langalla (kalastajanlanka) ja koukulla (oliskohan ollu 3mm? En muista enää) tehty. Niin se virkkauskäsiala vaihteli. Myös viimeiset kaksi palloa, jotka eivät näihin kuviin ehtineet, olivat keskenään aivan eri kokoiset. Mutta niistä kyllä toiseen tein vähän virheitä, kun ulkomuistista virkkasin (ja sitten tein samat virheet myös vastakappaleeseen), eli se selittää vähän niiden keskinäistä kokoeroa.

Ne on kertakaikkisen kauniita, sekä valoilla että ilman. Lahjaksi menneisiin laitoin mukaan Prismasta ostetun pienen paristokäyttöisen valosarjan. Itsellekin valosarjat tuli hankittua, mutta lopulta päädyin kuitenkin ripustamaan pallot ilman valoja verhotangosta roikkumaan. Kauniit ovat niinkin.

Ensi jouluksi virkkaan kyllä näitä lisää. Vaikka sitten joulukuussa vasta :)

jännää

Salaiset neuleystävät on jaettu ja nyt vaan pää sauhuten suunnittelemaan postia omalle salkkarille. Tai oikeastaan olen ideoinut juttuja ja siitä lähtien kun kyseiseen tapaukseen ilmoittauduin, mutta nyt kun on saanut vähän tietojakin salaisesta ystävästä, niin osaa pohtia paremmin miten häntä ilahduttaa.

Jotain on myös valmistunut. Modan ohjeella bolero. Virkkausosiot tein varmaan päivässä, mutta ikitylsän joustinneuleen neulominen ei innostanut, joten kaikkineen boleron tekoon meni varmaan jotain kuukausi. Kuvassa toinen hiha näyttää pidemmältä, ei se oikeasti ole. Eikä kaulus oikeasti tee tuollaista kummallista vänkyrää.

Mut kivan näköinen bolero tuli. Tän punaisen mekon kaveriksi sitä pääasiassa ajattelin, joten heti piti kokeilla, miltä näyttää.

(Mies otti kuvan ja kysyi ekaksi, että tarviiko kuvassa näkyä pää. Ei sitten näkynyt)

vihdoin valmis

Tämmöinen virkattu laukku valmistui vihdoin, oltuaan puolisen vuotta tekeillä. Kerran se jo purettiinkin ja nyt sitten iski innostus, jonka ansiosta laukku on nyt vuoria vaille valmis. Vuorin teen kun seuraavan kerran käyn vanhempieni luona ja pääsen ompelukoneen ääreen. Laukku on ihan omasta päästä, alusta loppuun.



Langanvärjäystä on tullut harrasteltua lisää. Kerä 7 veljestä muutti muotoaan kelta-oranssiksi (vaikka keltainen jäi vähän liian vaaleaksi) ja kun kaikki oranssi ei taaskaan imeytynyt, niin puolikas kerä Nallea sai värikseen kauniin persikanvärin. Laitan kuvaa varmaan joskus.

Yhden pienen vuoden verran lähes valmiina olleen työn sain nyt viimeinkin valmiiksi, se menee kaverille synttärilahjaksi, joten kuvaa sitten myöhemmin.

Laukku pääsi kotiin

Laukkuvaihdossa tekemäni laukku pääsi onnellisesti perille ja nyt voinkin sitten esitellä sen täällä. Tässä tämä nyt on:

Neulomalla ja virkkaamalla suunnilleen armeijanvihreästä Tahitista oman pään mukaan tehty. Toisessa kuvassa näkyy paremmin laukun etupuolen köynnöskuvio (joka kaiken kaikkiaan ei erottunut niin hyvin kun olisin halunnut)

Laukusta tuli nyt sitten alusta loppuun kirjaimellisesti käsin tehty, kun ei ollut toimivaa ompelukonetta. Tein laukkuun vuorin vihreästä lakanakankaasta ja vuoriin vielä pienen tarranauhalla kiinnitettävän taskun. Tuo ulkopuolen läppä pysyy magneettilukolla kiinni. Tykkäsin itse valmiista lopputuloksesta niin paljon, että ajattelin tehdä toisen samanlaisen, tai ainakin melkein samanlaisen, itselleni.

Viimeistely kestää joskus...

...todella kauan! Virkkasin hyvin yksinkertaisen pussukan kännykälleni  varmaan puoli vuotta sitten, ja vasta tänään kävin ostamassa sopivan napin. Tässä kuvassa vierekkäin kännykkäpussi ja digikameran pussukka. Kännykän pussi on Tahitia ja digikameran pussi on Tennesseetä. Napit ovat samanlaiset, mutta eri väriset. Aivan ihanat napit minun mielestäni :)

Digikameran pussi näyttää kolhiintuneelta, kun siellä ei ole kameraa sisällä...
Toinen kuva, ajat sitten helmistä tehty kellonranneke vanhaan pieneen rakkaaseen kelloon. Kuva on kylläkin aika huono, mutta eiköhän siitä selvän saa.