perjantai 30. kesäkuuta 2006

maton tein

Olin muutaman päivän vanhempieni luona pikkuveljen ja koiran seuralaisena. Sain aikaan parimetrisen maton äidin kangaspuilla. Kameraa mulla ei tietenkään ollut mukana, joten tekovaiheesta ei tullut kuvia ja nyt pitää odotella että matto otetaan irti kangaspuista. Tykkään ihan suunnattomasti maton teosta. Se on nopeaa puuhaa (laskin että mun keskivauhti oli 30cm tunnissa sisältäen koiran taputteluja ja muita) ja saa purkaa aggressioita oikein kunnolla. Harmi vaan, että äiti aikoo pistää puut kasaan kunhan niissä oleva loimi on kudottu loppuun.

Suvi-toppi on edelleen noin 4cm pitkä, eli ei edistystä tapahtunut, mutta Samoksesta on kovaa vauhtia tulossa bolero. Toivottavasti se onnistuu :)

sunnuntai 18. kesäkuuta 2006

purkamista

Teen, tai tein, Suvista tuubitoppia oman pään mukaan. Joustinneuleena, jotta toppi saattaisi pysyä päällä vaikka summittainen arvioni leveydestä menisi hitusen harhaan (okei, tästä voi jo ehkä aavistaa tuloksen). Haluan tehdä topin joustinneuleena myös siksi että se on nättiä, ja kun kerta kaikkiaan olen nyt saanut päähäni että sen pitää olla joustinta. Jostain ihmeen syystä joustimesta tuli aika rumaa, oikealla neulottujen kohtien reunimmaiset silmukat oli kamalan rumia. Niinpä suunnilleen 15 cm neulottuani purin eilen koko jutun ja aloitan tänään uudestaan. Ehkä, jos en ole enää kovin äkäinen siitä.

Joustimen neulominen on nimittäin jokseenkin tylsää. Mutta kun mulla on päässä kuva siitä topista, niin pakko se nyt vaan on tehdä... Jos toisella yrityksellä tulisi vähän nätimpää. Vaikka mulla on kaiken kaikkiaan aika epätasainen käsiala. Luulis, että se olis vuosien varrella tasoittunut, mutta eikä mitä. Ehkä sitten kun ole eläkkeellä, saan tasaista ja kaunista neuletta aikaan.
Ja alkuviikosta lähti postiin elämäni ensimmäiset postcrossing-kortit. Tällaisilta ne näyttivät:
104192.jpg
104193.jpg

Ensin rajasin tummanvihreän korttipohjan, sitten liimasin kohotarroilla siihen toisen värisen vihreän kartonginpalan ja sen päälle vielä kohotarroilla vihreäkuvioiden paperin, jonka päälle oli liimattu puhelinluettelon kartasta leikattu pala. Saavat amerikkalaisetkin sitten jonkinlaisen käsityksen siitä, millaista on Riihimäellä :)

Kortit näyttivät luonnossa HUOMATTAVASTI paremmilta kuin kuvissa. Olin niihin ihan tyytyväinen.

tiistai 13. kesäkuuta 2006

sukkaa pukkaa


Monivärisestä Barbara Four Seasons-langasta tehdyt sukat on nyt sitten valmiit. Lanka ei lopulta ollutkaan kovin nättiä ja päätin käyttää sen kaiken näihin sukkiin. Olen huono arvioimaan langan menekkiä ja sen taas huomasi, 100g:sta lankaa tulikin polvisukat. Mutta ei se mitään. En nyt tiedä, mitä näille sukille tekisin. Pitäisinkö itse vai antaisinko jolle kulle. Onko kukaan nro 37:n jalkainen polvisukkien tarpeessa? Vaihtaisin nämä mielelläni johonkin nätimpään lankaan...


Laitan tähän vielä kuvan toisista polvisukista, jotka tein kevättalvella. Noiden rumien sukkien vastapainoksi, nämä ovat mielestäni niin nätit...

102352.jpg

Näissä punaisissa on tummanpunaista Nallea ja raitoina punaista pätkävärjättyä Nallea, jota mulla oli jonkin verran edellisistä projekteista. Raidoitukset menee sukissa eri lailla ihan tarkoituksella. Molemmat, sekä nämä punaiset että nuo monivärisukat, on ihan perussukat, vahvennetulla kantapäällä tietysti. Mulla pitää aina olla vahvennettu kantapää, koska jostain syystä kulutan kantapään kohdalta kaiken aina tuplasti nopeammin rikki kuin muut. Yleensä teen ihan perussukkia siksi, kun ne tuntuu kivoimmalta jalassa. Joskus teen muille ihmisille pitsisukkia ja muita, mutta itselleni haluan aina perinteisen. Joskus lapsena olen käyttänyt mummon tekemiä pitsisukkia, mutta en kyllä enää. Etenkin talvella en kestä sitä, jos kengässä on sukka, jonka pinta on epätasainen.

Eilen bongasin Tarjoustalossa halpaa Suvia ja nyt onkin jo uusi projekti puikoilla. Projekti omasta päästä, joten voi olla, ettei siitä ikinä tule mitään esittelykelpoista. Mutta saa nähdä...

maanantai 12. kesäkuuta 2006

ylläri

KIP oli ja meni. Neuloin kyllä, mutta en kovin julkisesti, koska vietettiin viikonloppua mökillä. Neljä vuodenaikaa-langasta tulossa olevat sukat onkin jo melkein valmiit (laitan kuvan sitten). Toisen kerän sisältä löytyi ylläri:
 101774.jpg

No, kuva on huono, mutta tahtoo sanoa, että tuollaiselta parin kymmenen sentin matkalta lanka oli ihan epätasaista möykkyä vaan. Sellaista ihmeellistä huopunutta juttua. Pahin kohta oli tuo oranssi sormenpään kokoinen möhkäle.

Enkä edes viitsinyt katkaista lankaa, neuloin vaan osaksi sukanvartta ja työntelin pahimmat pahkurat piiloon. Sukka on niin monin kirjava muutenkin, että ei tuota kohtaa huomaa, jos ei tarkkaan katso. Ai miten niin teen kaikkeni, jotta ei tarvitsisi päätellä ylimääräisiä langanpäitä?

Hartolasta löysin halpakaupasta pitkät ja pätkät puikot nro 4 ihan huvittavan halvalla. Riemuitsin niistä mökillä ja anoppi kysyi: "vieläkö siellä oli seiskaveikkaa halvalla?" No ei todellakaan ollut kerän kerää lankaa koko kaupassa. Jokunen viikko sitten oli ollut ja ANOPPI OLI TYYNESTI KÄVELLYT NIIDEN OHI! Mun pitää vissiin opettaa koko lähipiiri hamstraamaan mulle halpaa lankaa.

perjantai 9. kesäkuuta 2006

ei ehdi!

Viikko on hujahtanut ensin siskon yo-juhlien valmisteluissa ja sitten juhlimisessa, töissä ja nyt eilinen siivotessa. Tänäänkin pitää vielä siivota. Vähän olen monivärilangoista sukkia neuloskellut, mutta kyllä on varsin vähäistä ollut aktiivisuus käsitöiden saralla. Mut kunhan tää suursiivous saadaan ohi, niin jos taas ehtis tunnin silloin, toisen tällöin vaikka jotain tekemäänkin.

Mitä siitä, että jonossa on labrakurssin raportti, analyysin harkkatyö ja kaikkien kaappien huolellinen perkaus ja mahdollisesti rojujen kirpparilleraahaus.

Ei mutta ihan oikeasti, hämmästyttää mihin kaikki aika on mennyt. Etenkin tällä viikolla kun oli monta iltavuoroa, niin ei vaan ole ehtinyt tehdä mitään käsitöitä. Eikä jaksanutkaan.

Ja kyllä muuten kutkuttaisi enemmän sukkaneule kuin suursiivous. Mutta siivous vetää nyt silti pidemmän korren.

Ai joo, tonni lähestyy. Kuka on tuhannes kävijä?