keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Kesäbingo-ompeluita

Hei taas pitkästä pitkästä aikaa!

Olen viime aikoina tehnyt paljon käsitöitä (laskin itse asiassa tuossa juuri, että tämän vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana on valmistunut 82 ommeltua asiaa, 12 neulottua/virkattua asiaa ja lisäksi jokunen korvispari ja paperiaskarteluja). Jostain syystä tämä blogin pitäminen ei ole napannut hiukkaakaan, mutta nyt kutkuttaisi taas jatkaa. Toivottavasti joku vielä jaksaa käydä lukemassa!

Instagramissa toki olen aktiivisempi, eli jos vaan käytät instaa, niin kannattaa ottaa seurantaan @nappituntuman_amria!

Mutta asiaan! Kuulun useampaankin aivan mahtavaan Facebookin ompeluryhmään. Alavara-ryhmässä järjestettiin kerrassaan huippu kesäbingo. Ompeluaikaa bingotöille oli kolmisen viikkoa, mutta mä päätin lähteä mukaan vasta, kun ajasta oli mennyt viikko, ja toisen viikon vietin mökillä... Sain silti tehtyä koko bingoruudukon täyteen, eli 16 ompelusta!

Bingon aiheena oli ruumiinosat, ja ruutuihin oli aika tarkat ohjeet, mitä ruumiinosaa ompelutyön piti peittää ja mitä ei saanut peittää. Osa oli hyvinkin helposti toteutettavissa, mutta loppua kohti mulla alkoi mulla luovuus kukoistaa... :D


Ihan ekana valmistui tyttärelle kesämekko. Ihana kirsikkakangas on ostettu Kimmiltä. Mekko on käyttäjän tarkkojen ohjeiden mukaan tehty, t-paidan kaavasta mekoksi jatkettu. Koko suunnilleen 152cm. Tällä kuittaantui reidet-ruutu.


Vyötärö-ruutuun ompelin itselleni kesämekon kaikkien aikojen kangassuosikistani, Ommellisen Lumouksesta. Tämäkin ihan vapaalla kädellä t-paitaa mallina käyttäen saksittu. Ja siinä on taskut! Tästä tuli ihan heittämällä lempparimekko.




Puolitoista vuotta sitten ostin Verson Puodin joulukalenterista kahta väriä Pupujemmaa ja suunnittelin jo silloin tekeväni itselleni niistä yöpuvun. Tuskin olisin saanut vieläkään aikaan ilman tätä bingoa! Yöpuvun housuilla kuittaantui bingosta sääret ja puserolla olkapäät. 


T-paidan kaavana oli Jujunan Dance. 


Housut ompelin Kangaskapinan Iisi-housujen kaavalla. Kaava on lasten kaava, mutta mulle 170cm lahkeet vähän lyhennettynä oli just passeli.


Osassa ruutuja jouduin menemään aika helpolla ja pienellä ompelulla. Toisaalta esimerkiksi tämä solmupanta oli ollut tekemislistalla jo tovin muutenkin. Tämän ompelin korvat-ruutuun.


Meidän 9v oli toivonut, että ompelisin hänelle pikkutopin alusvaatteeksi. Tämä oli nyt sellainen eräänlainen prototyyppi, yhden valmisvaatteen pohjalta piirrelty kaavat. Oli oikein onnistunut lopputulos. Rinta-ruutuun.


Ihanan kirsikkakankaan jämistä sain vielä pienen vastasyntyneen kokoisen pipo+raapimistumput -setin aikaiseksi. Näillä tuli kuitattua pää ja sormet.
 

Kaula-ruutuun tein jämäkankaasta tuubihuivin. Tämäkin oli ollut listalla jo jonkin aikaa. 

Kyynärpäät-ruutuun ompelin itselleni vajaahihaisen puseron. Tämäkin työ oli odottanut to do -listalla varmaan pari vuotta. Kankaan ostin muistaakseni pari vuotta sitten Kankaiden yön aikaan Nappinjalta, ja siitä lähtien olin puseroa suunnitellut. 

 

Miehelle ompelin bokserit jämäkankaasta. Tällä kuittaantui takapuoli-ruutu. 

Nämä potkuhousut ompelin varpaat-ruutuun, ja näille ei ole käyttäjää tiedossa. Ompelin ihan vaan tämän bingon takia, mutta eiköhän näille joskus vielä käyttäjä löydy!
 


Tässä kohtaa alkoi sitten mennä vähän luovemmaksi tämä touhu. Pohdin pitkään nilkka-ruutua, kun piti olla vaate tai asuste, joka peittää nilkan, mutta ei varpaita, ja pelkästään pitkät lahkeet tai pitkä helma ei kelvannut. Suunnittelin jo jotain nilkkakorua, kun yhtäkkiä keksin ommella nilkkaan pujotettavan kahleen! Siitä tietysti luontevana jatkona ompelin myös käsiraudat ranteet-ruutuun.


Nämä oli aika pikaisesti omasta päästä ommellut, eikä ompelujälkikään kaikilta osin ollut kovin viimeisteltyä. Ajattelin näitä ihan vitsiksi, mutta yllättäen lapset ihastui niihin ikihyviksi, ja kahleet ja käsiraudat vietiin leikkeihin sellaista vauhtia, että hyvä, kun ehdin kuvat napata. 

Ranteen ja nilkan ympäri tulevat osat on resoria ja muut osat mustaa trikoota. Resori on kaksinkertaisena. Trikoosta ompelin pitkän putken, jonka käänsin ympäri ja leikkasin sitten sopivan kokoisiksi pätkiksi. Pätkät ompelin käsin renkaiksi kettingin tapaan. Resoriin tuleva kettingin osa on pujotettu osittain resorin sisään ennen sen ompelemista renkaaksi. Pallon osat piirsin vapaalla kädellä, yllättävän hyvä ympyrä tuli. Pallon sisällä on ihan vanua, joten ei tule vahinkoa, vaikka leikissä kiinni saatu rosvo paiskaisi poliisia kahleella päähän :D :D


 

 Nenä-ruutuun halusin ehdottomasti tehdä jotain muuta kuin kasvomaskin. Päädyin pellen nenään.  Tämä on toteutettu niin, että leikkasin vaahtomuovista palan, jonka saksilla muotoilin suunnilleen ympyräksi. Yhdelle reunalle leikkasin loven (en siis mitään irti, jotta puristaa nenää tarpeeksi) ja sitten ompelin päälle punaista trikoota. Nenä pysyy päässä yllättävän hyvin.


Viimeisenä ompeluna oli silmät -ruutu. Unimaskia ja merirosvon silmälappua suunnittelin, mutta jossain luovuuden puuskassa keksinkin ommella silmälasit. Mitään oikeaa käyttöä näillä ei tietenkään ole, mutta kuten kanssaompelija huomautti, jatkossa voin aina katsoa maailmaa vaaleanpunaisten silmälasien läpi!

Nämä on toteutettu yksinkertaisesti niin, että puuvillakankaasta ompelin pitkän pätkän ohutta putkea, jonka käänsin oikein päin. Pujotin putken sisään rautalangan ja aloin muotoilla silmälaseja. Siinä sitten pätkin tuota ja ompelin osat paikalleen sitä mukaan, kun silmälasien osat hahmottuivat. Tuli aika hauskat, mutta sovituskuvaa ette valitettavasti saa. Siitä tuli vähän liian mielipuolinen netissä julkaistavaksi :D

Oli hirmu kiva bingo! Olin tosi iloinen, että sain pitkään aiottuja ompeluja tehdyksi. Yhtä lailla olin iloinen siitä, että luovuuspuuska yllätti ja tein jotain vähän boksin ulkopuolelta. Se on aina hirveän kivaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti päivässä pitää hymyn huulilla!