torstai 27. joulukuuta 2018

Lastenvaatteita

Heipä taas! Taas jäi blogin päivittäminen, niin paljon on aikaa vieneet jos jonkinlaiset oikean elämän asiat, viimeisimpänä tietysti joulu kaikkine valmisteluineen. Joululahjoja tein jonkin verran itse, niihin palaan myöhemmin. 

Nyt ajattelin muistella muutamia vuoden mittaan ommeltuja lastenvaatteita

Siskontytölle tein kesällä 1-vuotislahjaksi tunikan ja leggingsit. En enää muista kokoa, mutta arvelen, että saattaisi olla 86cm. Molempien kaavat on PaaPiin kaavakirjasta lapsille ja tunikan kangas on myös PaaPiin. Olen siitä tehnyt aiemmin omalle lapselle mekon, ja nyt jämistä tein tämän tunikan. 

Tunikaa leikatessa kävi pieni moka, leikkasin ajatuksissani kaksi saman käden hihaa. Tuumailin, että mitäpä tuosta, kangasta on juuri sen verran, että saan tehtyä toisen saman kokoisen tunikan lasten toiselle serkulle muuten vaan lahjaksi. Melkoiseksi palapeliksi meni, mutta sain leikattua toisenkin tunikan.


Pikkutilkkuja jäi vielä kangasta ja päätin aplikoida leggingsien lahkeeseen Siirin ja Myyryn, ne kun ovat aika sympaattiset hahmot. Tuli kivasti vähän jujua ihan perus-leggareihin.


Loppujen lopuksi onnistuin vielä ommellessa sähläämään niin, että molempiin tunikoihin tuli kaksi saman käden hihaa. Hyvä minä. Onneksi en valmiissa vaatteessa huomannut mitään eroa hihojen välillä, enkä usko, että on käyttöäkään haitannut. Hirmu suloinen settihän tästä tuli (toisesta tunikasta ei olekaan kuvaa).


Omille lapsille olen ommellut vaatteita jonkin verran myös. Isompi pojista sai kesällä t-paidan, johon sain upotettua loput yhdestä autokankaasta. Oli riittoisa kangas, kun metrin palasta sain tehtyä kaksi pitkähihaista  puseroa ja vielä t-paitaan etukappaleen.


Isompi meidän pojista on junafani henkeen ja vereen. Niinpä kun alkukesästä bongasin tätä junakangasta, oli sitä ihan pakko saada. Tämä junapusero onkin ollut valmistumisestaan saakka ihan ykkössuosikkivaate. Sittemmin ostin kangasta lisää (Eurokankaasta löytyi!), joten jos tämä sattuu hajoamaan tai käy pieneksi, niin saadaan uutta tilalle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti päivässä pitää hymyn huulilla!