Tähkämekko

Ihastuin yhteen kankaaseen Jyväskylän kangaskaupan nettisivuilla. Olin jo tilaamassa, mutta jäin jotain muuta kangasta miettimään. Sitten yhtenä iltana toukokuussa sattumalta huomasin, että on Kankaiden yö. Kipin kapin Jyväskylän kangaskaupan sivuille katsomaan, onko hyviä tarjouksia ja toki samalla kangasta tilaamaan. Ja voi itkujen itku, ihanan kankaan kohdalla luki loppuunmyyty!

Selasin tarjoukset ja muut läpi ja ajattelin, että tilaan nyt sitten ne muut, mitä olin ajatellut tilata. Menin vielä loppuunmyytyä kangasta ihailemaan ja harmittelemaan, etten ollut tilannut heti kun siihen silmäni iskin. Ja arvatkaapa mitä, nyt sitä olikin 2 palaa jäljellä!

Erinäisten pienimuotoisten säätämisten jälkeen onnistuin nappaamaan itselleni 1,1m palan kangasta (ja vähän muutakin). Vähän jännitti, että saanko siitä sellaisen mekon kuin haluan, kun ohjeen mukaan olisin tarvinnut parikymmentä senttiä enemmän, mutta ajattelin, että lyhennetään sitten vähän hihaa ja helmaa, jos tarve on.

Mutta kangas riitti kuin riittikin ihan alkuperäisen suunnitelman mukaiseen mekkoon!

Alkuun en ihan tiennyt, tykkäänkö mekosta vai en. Käytin samaa kaavaa kuin edellisessä sinisessä mekossa (ja tää on itseasiassa ommeltu ihan vaan muutama päivä sen sinisen jälkeen). Helma oli jonkin verran levenevä, ja jotenkin se ei vaan näyttänyt hyvältä (tässä kuvassa sitä ei näe, kun seison jotenkin sopivasti). Päädyin kuitenkin kaventamaan helman niin, että se vyötärön jälkeen ihan vähän levenee ja on sitten tasaleveä. Näyttää paljon paremmalta.

Pääntien huolittelin Mehukekkereiden Veeran ohjeen mukaisesti framilonilla, ja tuli kyllä todella siisti ja nätti. Ja helppo ja nopea oli tehdä, joten tällä tavalla toimin kyllä jatkossakin!

Värväsin ensin lapsen ja sitten miehen ottamaan kuvia. Eikä kumpikaan sanonut, että mekossa on hölmö ryppy kainalon kohdalla! En kyllä ole tuollaista jatkuvasti käytössä huomannut, tää istuu yllättävän hyvin.

Ja tuo kangas on edelleen musta niin ihana. Ai että.

On ommeltu. Ommeltu on.

Olen ommellut pitkin kevättä kasan vaatteita (huom! muitakin kuin mekkoja!), jotka on vaan jääneet bloggaamatta, kun niistä ei ole ollut kunnollisia kuvia. Nyt totesin, että ei tässä kuvaajat (minä, mies, lapsi) sen paremmiksi muutu, eikä kuvattavat (lapset) sen helpommiksi, joten paras varmaan vaan laittaa blogiin ne kehnot kuvat, kun vielä itse muistaa, mitä on tehnyt :)

Lapsille on syntynyt puseroita. (ja itselle, krhm, taas yksi mekko, mutta siitä lisää myöhemmin).

Keväällä ompelin lapsille puseroita. Tytöt saivat puserot eläinkankaasta (tuo on luonnossa paljon ihanampi, todella söpö digiprintti), jonka ostin joskus viime syksynä (?) Eurokankaasta. Onneksi sain aikaiseksi tehdä puserot ennen kuin tyttöjen mieli kankaan suhteen ehti muuttua... Isompi toivoi puolihihaista ja pienempi pitkähihaista puseroa. Kaava oli joku Suuren Käsityölehden puserokaava, joka oli muuten ihan ok, mutta kaula-aukot oli liian isot.

Pienemmän puseron kaula-aukko laajeni vielä entisestään, kun jouduin korjailemaan molempien puseroiden kaula-aukkoja ja leikkaamaan trikookaitaleen pois. Ohjeessa ilmoitettu pituus kaitaleelle ei tällä trikoolla ollut hyvä, mutta toisella kerralla näppituntumalla onnistui onneksi paremmin. Kuvissa ne ekat versiot.

Nuorimmaiselle tein samalla kaavalla hälytysajoneuvopuseron. Kankaan ostin Naperonutulta kevään lapsimessuilta. Kangasta on vielä reilusti, kun ostin silloin metrin palan. Suunnitelmissa tehdä myös kummipojalle siitä jotain. Tämän kaula-aukko onnistui kerralla, mutta on mun mielestä liian väljä. Pusero on nuoren automiehen lemppari. Meillä mennään nykyään kolmella pitkähihaisella puserolla. Yksi niistä on tämä, toinen on ostettu autopusero ja kolmas lahjaksi saatu Ryhmä Hau-pusero. Lapsella olisi ainakin 7 raitapuseroa, mutta nehän nyt on ihan tylsiä... :D

Kahdelle nuorimmalle ompelin pari viikkoa sitten myös t-paidat. Esikoisellekin olisin tehnyt, mutta hän ei kelpuuttanut mun hankkimaa kangasta, eikä olla vielä mieleistä satuttu löytämään. Samaa kaavaa käytin kuin pitkähihaisissakin puseroissa, mutta nyt osasin leikata kaula-aukon pienemmäksi. Molemmat kankaat tilasin Jyväskylän kangaskaupasta, jota ei voi kuin suositella sekä valikoiman, toimitusnopeuden että asiakaspalvelun puolesta! Ihan lapsosten tän hetkisten fanitusten mukaan mentiin, ja t-paidatkin ompelin aika pian kankaiden saavuttua, sitä kun ei koskaan tiedä, milloin fanitus vaihtaa kohdetta :)

Ei näin.

Mulla oli töissä neuleena vauvan villatakki. En yleensä ehdi töissä neuloa, mutta nyt osui kevään viimeisiin päiviin useita sijaistunteja luokissa, joissa en oikein voinut tehdä mitään, ja oppilaat katsoivat elokuvaa tms, joten aikaa töissä neulomiselle olikin yllättävän paljon.

Halusin tehdä villatakin työkaverini tulevalle vauvalle (tuntui jotenkin soveliaalta, että töissä neulottu asia menee lahjaksi työkaverille), ja aikataulu määräytyi sen mukaan, että tämän lukuvuoden puolella piti päästä lahja toimittamaan perille.

Yllättävän nopeasti se valmistui. Vaan kuinkas kävikään... Olin tehnyt jonkun muinaisen ohjeen mukaan (vaikka yleensä en tee ohjeella oikeastaan mitään muuta kuin pitsihuiveja), ja muistelin, että mun käsiala Woolissa natsaisi aika hyvin vyötteen ilmoittamaan.

Joo ei. Vartalokappaleesta tuli todella leveä. Vauvan villatakissa toki saa väljyyttä ollakin, mutta se oli silti suorastaan älyttömän leveä. Eipä sitten tullut mieleen mittailla kesken neulomisen... (ja joo, mallitilkku, mallitilkku...)

Aikaa oli kolme päivää, ja ajattelin, että en kyllä pura, en ehdi tehdä uutta, ja keksin kyllä jonkun muun konstin. Joten päätinpä sitten kaventaa ompelukoneella. Sitä metodia olen ihan menestyksekkäästi käyttänyt sileää neuletta oleviin vaatteisiin jokusen kerran. Tällä kertaahan olin tehnyt ainaoikeaa.

Joku siellä ruudun toisella puolella varmaan repii hiuksia päästään tässä kohdassa.

Varoittava esimerkki. Älä siksakkaa ainaoikeaa.

Varoittava esimerkki, osa kaksi: jos nyt olet mennyt siksakkaamaan ainaoikeaa, niin älä nyt ainakaan ompele ompelukoneella vaatteen sivusaumaa.

Niinhän siinä tosiaan sitten kävi, että mulla oli lopulta täysin käyttökelvottomat vartalokappaleet (olin siis neulonut yhtenäisenä, mutta jouduin sitten kavennusoperaation yhteydessä pilkkomaan useaksi kappaleeksi), joita en voinut edes purkaa.

Onneksi lankaa oli vielä jäljellä ja aikaakin se kolme päivää. Ehdin neuloa uuden vartalo-osan ja opin tästä jotain :D

Lopulta neuletakista tuli oikein söpö ja juuri sellainen kuin halusinkin (kun ymmärsin tehdä oman pään mukaan ja unohtaa ohjeen). Napeiksi valikoin söpöt kärpässieninapit. Neuletakki on suunnilleen 60-senttinen, ja sopii mukavasti sekä tytölle että pojalle (vaikka tiedänkin, kumpaa odotellaan). Ehdin toimittaa sen ajallaan ja saaja tykkäsi kovin.

Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Vauvan villatakki

koko: n. 60cm

lanka: Novita Wool

puikot: 3mm

malli: omasta päästä

ps. Jos jotakuta kiinnostaa: pilalle menneet vartalo-osat päätynevät feikki-ampiaispesien täytteeksi. Hyötykäyttöön siis :)

Mekkonen

Tein mekon. Taas.

Uskomatonta, mutta totta: tällä kertaa kangas ehti marinoitua vaan ehkä viikon verran!

Mä en ole vielä keksinyt, miten saisin asiallisia kuvia itseni päällä olevista vaatteista. Mies räpsii kyllä pyynnöstä valokuvia, mutta se ei osaa sitäkään vähää valokuvata, mitä mä. (Enkä muistanut tietenkään säätää sille valmiiksi asetuksia, vaan tässä oli joku pilvinen päivä -asetus päällä ja väri ei ole ollenkaan oikea). No nää on nyt taas tämmöisiä...

Tämä oli sellainen kaavantestausmekko. Ihastuin Jyväskylän kangaskaupan nettikaupassa ihanaan trikooseen, ja halusin siitä mekon. Olin jo malliakin (SK 2/2015) katsellut sillä mielellä, että siitä voisi saada kivan työmekon (tästä olikin puhetta videolla). Mulle kuitenkin harvoin kaavat sopii sellaisenaan, joten ajattelin, että teen jostain perustrikoosta ekan version, mitä voin sitten parannella.

No. Siitä tuli sopiva. Harvinaista, ettei tarvinnut ottaa mistään sisään ja olka-rinnanalus -mittakin oli sopiva (yleensä ei ikinä ole). Mutta näyttää yöpaidalta. Onneksi keksin kokeilla vyön kanssa. Mietin myös, että olisiko aavistuksen kapeampi hyvä? Luulen, että aavistuksen kapeampi ja lyhyempi helma näyttäisi paremmalta, mutta toisaalta tässä oli nyt kyllä hyvä liikkua ja istuessa ei helma noussut liian korkealle.

Muuten seurasin aika kiltisti ohjetta, mutta pääntien kokeilin huolitella muotokaitaleella. Tuli itseasiassa yllättävän siisti. Noissa kuvissa mekkoa ei ole vielä silitetty (hmm, sekin olisi tietysti viisasta tehdä, ennen kuin pistää miehen räpsäisemään ne kuvat), mutta silityksen jälkeen pääntie asettui tosiaan ihan nätisti. Ja ompelujärjestyksestä mulla on vähän omat mielipiteet. Tykkään ommella niin, että ensin hartiat ja pääntie, sitten hihojen käänteet, hihat kiinni vartalo-osaan ja sitten kerralla sivusaumat hihansuusta helmaan. Lopuksi helman käänne. Jotenkin mä vaan saan niin parhaiten hihan osumaan kohdilleen.

Vyön kanssa siitä tuli kiva. Just hyvä ja sopiva työmekko. Trikoo ei ole kovin ohutta, joten tämä menee sellaisesta vähän asiallisemmasta mekosta, ja on varmasti kiva syksymmällä myös sukkisten kanssa. Tänään oli jo töissä tällaisenaan, ja tykkäsin.

Tässä kuvassa mekon väri on ehkä paremmin kohdallaan kuin noissa muissa.

Seuraavaan mekkoon leikkasin jo kankaat. Saa nähdä, milloin on aikaa ommella se kasaan.

Bloggaribrunssi Wetterhoffilla

Onko muiden mielissä Wetterhoffin nimellä jotenkin mystisen kunnioitettava kaiku? Mulle Wetterhoff edustaa käsityöosaamisen aatelia, muistan, kun lapsena yhden kaverin isosisko pääsi Wetterhoffille opiskelemaan, ja meidän äitikin oli siitä tohkeissaan, että WETTERHOFFILLE!!

Voitte siis arvata, että kun sain kutsun Wetterhoffin bloggaribrunssille, olin enemmän kuin innoissani menossa :) Mies oli kyllä jo sopinut tälle viikonlopulle miesten viikonlopun, mutta suostui aloittamaan miesten keskisen ajan vähän myöhemmin, että mä pääsin omalle reissulleni.

Blogibrunssi järjestettiin siis Hämeenlinnassa Wetterhoffin talossa, jossa nykyään toimii monta käsitöiden ja luovien alojen pienyrittäjää. Meitä bloggaajia oli paikalla parikymmentä sekä käsityöbloggaajaa että sisustus-/lifestylebloggaajaa.

Valtavan ihania herkkuja oli meille katettu. Herkkumaan hilloja pähkinöiden ja keksien kera, pullaa, kasvispiirakkaa, aivan järkyttävän hyvää Sibelius-torttua, hedelmiä ja Kultasuklaan suklaita (salmiakki-valkosuklaaseen jäi himo!). Lisää herkkuja oli vielä gluteenittomassa pöydässä. Tuo konditoria R. Kokon leipoma kakku oli kyllä niin hyvää, ettei ole tottakaan. Ja ne suklaat, ne suklaat...

Syömisen ohella saimme opetella hoviniiausta ja esitellä itsemme. Hoviniiauksen asianmukaisesta opettamisesta vastasi imagokouluttaja ja (mikä tärkeintä) Valtakunnan Prinsessakoulun rehtori Isa Karlsson, joka jakoi meille myös prinsessatodistukset. Kun kotona kerroin, että sain prinsessatodistuksen, meni meidän 5-vuotias prinsessa ihan mykäksi ja totesi "mä en taida uskoa tuota". :D

Meidän osallistujien kesken arvottiin suloinen kirjailtu pussukka, jonka mä satuin voittamaan (olin ihan varma, että Seija voittaa, koska olen huomannut, että Seijalla on loistava arpaonni).

Sitten meille olikin järkätty aivan ihania pajoja, joissa saatiin kokeilla kaikenlaista uutta. Mua harmittaa, että unohdin ihan valokuvata (vaikka siis tiedän kyllä, että sitä kuuluisi harrastaa näissä kekkereissä joka välissä) kun olin niin innoissani kaikesta. Suuntasin heti alkuun Seijan, Annan, Tuulan ja Kardemumman (muistankohan oikein? Korjatkaa, jos olen väärässä) kanssa Cobblerinan ja Jenni Saksan työhuoneelle. Cobblerina valmistaa kenkiä, laukkuja ja asusteita nahasta ja Jenni Saksa taas koruja ja asusteita huovasta. Molempien tuotteita olenkin jo päässyt aiemminkin ihailemaan.

Pajassa sai tehdä nahasta kännykkäkotelon tai huovasta korviksia. Mä päädyin tekemään korvikset. Täydet kulholliset laserleikattujen huopien jämäpaloja saivat inspiraation heräämään, ja vieläkin mun sormia syyhyttäis päästä niiden kulhojen ääreen... Kuva mun tekemistä korviksista on tuolla vähän alempana

Sain korvikset sukkelasti valmiiksi ja jatkoin matkaani itsekseni Koruverstas Klovan tiloihin (kännykkäkotelokin olisi ollut kiva tehdä, mutta en jaksanut jäädä odottelemaan paikan vapautumista. Eiköhän ainakin Seijan ja Annan blogeihin ilmesty niistä kuvia). Nämä esillä olleet metallikorut vei kyllä mun sydämen täysin. Pääsin itsekin kokeilemaan riipuksen tekoa, mutta kun äkkiä mitään miettimättä alkaa tehdä, niin niinhän siinä käy, että mitään hyvää ideaa ei heti tule, ja sitten kun ei ole taitoakaan, niin lopputulos näyttää kolmevuotiaan tekemältä :D

Mutta kivaa oli, ja kun satuin olemaan sillä hetkellä ainoana paikalla, niin sain kokeilla riipuksen patinointiakin. Mulle syttyi kyllä kipinä tällaisten tekoon, kun huomasin, ettei noissa vaadita hirmuisen montaa työvaihetta tai monimutkaisia tekniikoita. Onnekseni sain Klovan syksyn korukurssien esitteen, johonkin niistä on kyllä pakko päästä!

Tässä siis korupajojen aikaansaannokseni, huopakorvikset tein mätsäämään mun päivän asuun. Kuparikoru on ihan mälsä, kun ei oikein ollut ideaa, ja tein sitten vaan jotain. Mutta ajattelin, että kyllähän tuosta saa vaikka avaimenperän. Tämän tekeminen oli kuitenkin tosi kivaa ja mukavan yksinkertaista, joten ehdottomasti joskus haluan kokeilla uudestaan!

Seuraavaksi jatkoin matkaani kirjansitomo Pikkusitomo Kirjaseen. Kirjansidonta on mulle kovin rakasta, vaikka aika vähän sitä nykyään ehtiikään tehdä. Mutta oli tosi kiva jutella alan ammattilaisen kanssa. Täytyy myöntää, etten ole tiennyt, että kirjansidontamateriaaleja saa Hämeenlinnasta, olen tähän asti aina tilannut tarvitsemani Helsingistä kirjansitomo Jari Marttilalta (jonka palvelu on aivan loistavaa, mutta onhan se kiva tietää, että muitakin paikkoja on). Kirjansitomossa olisi ollut tilaisuus kokeilla kalligrafiaa, mutta en oikein jaksanut keskittyä siihen, joten jäi jutustelun tasolle.

Kirjansitomon lähellä oli Ihana-lehden toimitila, jossa lehden päätoimittaja Kaarina opasti paperikukkien tekemisessä. Kukat on tehty vanhoista kirjan sivuista, ja ohje oli todella helppo. Ihana on mulle päällisin puolin tuttu lehti, ja oli kiva nähdä vähän, missä sitä tehdään. Täällä törmäsin myös Ihan Oikea Blogi? -blogin Johannaan, josta olen usein ajatellut, että hänet haluaisin tavata livenä. Oli mukava tavata ja hetki jutustella. Toivottavasti tavataan joskus uudestaan!

Pikaisesti kävin Ihanan jälkeen vielä vähän virkkailemassa Kide-myymälässä pannunalusta (jonka joku lapsista omi ennen kuin ehdin ottaa siitä valokuvaa) ja lopuksi jo melkein juoksujalkaa Korttien talon korttipenkojaisissa ostamassa muutaman kortin ja vähän lahjapaperia (ja nyt ihmettelen, miksen ostanut niitä enempää, koska molempia kuluu). Näistä ei ole kuvia, koska siinä vaiheessa kello alkoi olla jo niin paljon, että arvelin miehen kotona kohta hikeentyvän lastenhoitovuoroonsa ja lähdin jo puolijuoksua autolle.

Oli todella onnistunut tapahtuma Wetterhoffilta, kiitos heille siitä! Toivottavasti näitä järjestetään uudelleenkin (ja olen kutsuttujen listalla), sillä nyt jäi useampi paja vielä näkemättä ja kokematta. Myös Wetterhoffin myymälässä olin aikonut shoppailla, mutta se jäi nyt toiseen kertaan. Eiköhän tuolla kuitenkin tule taas jossain vaiheessa piipahdettua, mun veli nimittäin asuu ihan kivenheiton päässä Wetterhoffilta.

Oli myös tosi ihana nähdä muita bloggaajia ja saada tutuille blogeille kasvoja. Jokunen täysin mulle tuntematonkin blogi/bloggaaja oli joukossa. Olisi ollut kyllä kiva ehtiä vielä lisää jutella ja tutustua nimenomaan muihin bloggaajiin. Vinkiksi Wetterhoffille, ensi kerralla järjestäkää jatkot, jonne me bloggaajat voidaan mennä jatkamaan juttua. Tai ehkä me järjestetään ne itse :D

Ihanan aamupäivän jälkeen ajelin kotiin, ja iltapäivällä lasten paimennuksen ohessa tutkin vielä mukaan saadun goodie bagin sisällön. Voi mitä ihanuuksia!

Saimme tietysti kaikkien osallistuneiden yritysten esitteet ja lisäksi yhtä ja toista muuta. Tavarat oli pakattu herttaiseen valokuvaprintti-kangaskassiin, josta löytyi Shaalit-kirja, kirjontatekniikoita esittelevä kirjanen, Ihana-lehti, hilloa, Sarka designin lahjana ihastuttava sydänkoukku...

... ja iiiihania koruja. Nää niin tulee kaikki käyttöön! Cobblerinan nahkaiset korvikset, hopeaseppä Heidi Pesun tekemä nahkainen sormus, Koruverstas Klovan kolikko-koru (muokkaan tän kaulakoruksi, mun kymmenpenniskorvisten kaveriksi) ja Jenni Saksan ihana huopakaulakoru.

Kuten sanottu, oli ihan mahtava päivä, hyvässä seurassa ja kivojen puuhien parissa. Kiitokset vielä Wetterhoffille kutsusta!

Vuosikymmenen muistot

Voi pojat, että on ollut vaikeaa yrittää tehdä jonkinlaista koontia tästä kuluneesta vuosikymmenestä. Oikeasti, vuosikymmenen muistot yhteen postaukseen?

Kuvat ovat satunnaisia otoksia muutaman viime vuoden ajalta. Kolmea vuotta vanhemmat kuvat ovat hävinneet blogin arkistoista jonnekin, vaikka ne täällä blogin puolella onneksi näkyvätkin.

Kymmenen vuotta sitten olin jonkin aikaa seuraillut käsityöblogeja. Silloin blogeja ei ollut näin valtavasti kuin nykyään, mutta eivät ne mitään harvinaisuuksia olleet, oli paikkoja, missä pitää blogia jne. Selailin usein neuleblogit-listaa, johon oli listattu silloin ehkä pari-kolmekymmentä blogia. Mulla oli ollut päiväkirjablogi jo vuoden verran, ja teki mieli perustaa rinnalle käsityöblogi, mutta meillä ei ollut digikameraa, ja käsityöblogi ilman mitään kuvia tuntui vähän hölmöltä ajatukselta, jopa kymmenen vuotta sitten :)

Digikamera ostettiin ja blogi pantiin pystyyn. Valitsi blogini paikaksi Vuodatuksen, koska haluan suosia suomalaista (ainakin silloin, kun se on helppoa ja taloudellisesti mahdollista).

Alkuvuosina kuvat piti pienentää hirmu pieniksi, ja vaikka en nykyäänkään kummoinenkaan kuvaaja ole, niin sentään voin todeta, että sekä välineet että niiden käyttäjä ovat kehittyneet vuosikymmenen varrella. Heti blogin alkutaipaleella osallistuin myös ensimmäisiin vaihtoihini ja aika pian myös Salaiseen neuleystävään.

Mulla on ollut ja on edelleen blogin perimmäinen idea se, että tämä on mun näköinen juttu, ensisijaisesti omaksi iloksi ja päiväkirjaksi. En halua tehdä blogiani jonkun säännön tai kaavan mukaan, ketään miellyttääkseni, ajastaa julkaisuja tietylle kellonlyömälle, tavoitella kaupallisuutta tai suurta lukijakuntaa. Haluan, että tää on mun näköinen, ja että saan julkaista mitä huvittaa ja milloin huvittaa -tai olla julkaisematta, jos siltä tuntuu. (Sivuhuomautus: en mä mitenkään paheksu niitä, jotka toimii edellä mainituilla tavoilla, tai joilla on esim. rahallisia tavoitteita bloginsa suhteen. Sellainen vaan ei ole mun juttu)

Silti koko ajan blogilla on myös ollut se toinen tärkeä puoli -yhteisöllisyys. Jokainen kommentti on ilahduttanut. Jo alkuvuosina sain joitain blogituttuja, joista osasta on myös tullut ihan oikeita tuttuja. Tylsäähän tätä olisi kirjoittaa, jos ei ikinä kukaan lukisi. Ja tuntuu hirveän hyvältä, että moni seuraa tätä blogia ihan aktiivisesti. Että tää mun räpellys, minä tällaisenaan, olen riittävän kiinnostava ja kelpaan. Ilman mitään päälleliimattua, mikä ei ole mua. Kiitos siis jokaiselle lukijalle ja kommentoijalle, olette tärkeitä!

Vuosien varrella blogissa on nähty neuleita, ompeuksia, virkkauksia, kirjansidontaa, helmitöitä ja muita korujuttuja, askartelua, vaihtoja ja muita projekteja, lankaostoksia, sekä kaikenlaista kategorioiden ulkopuolista. Pienimuotoinen koonti blogin kahdeksan ensimmäisen vuoden aikaansaannoksista löytyy täältä ja vähän tuoreempia tekosia täältä.

Mitäpä jatkossa? Yhtään en osaa sanoa muuta, kuin että jatkoa seuraa. Tämä Näppituntuma alkoi vähän sellaisen sivujuonteena "oikealle" blogille, mutta vuosien varrella tästä on tullut tosi tärkeä. Aina toisinaan lopettaminen on käynyt mielessä, mutta mieli on sen suhteen aina muuttunut.

Eiköhän jatkossakin nähdä sekalaisia käsitöitä, silloin kun niitä sattuu syntymään. Saa nähdä, mitä kaikkea tässä vielä saa aikaiseksi :) Parin viikon päästä ainakin on tiedossa jotain kivaa ja mulle ihan uutta.

Vielä kiitos kuluneista kymmenestä vuodesta kaikille teille, jotka olette näitä vuosia olleet jakamassa. Ja sinä, joka olet uudempi täällä, tervetuloa mukaan seuraavan kymmenen vuoden matkaan! :)

edit. Arvontavoitot on nyt arvottu! Neulovillan lankapaketti lähtee Johanna Marialle ja ompeluaiheinen paketti Tellelle. Laitan molemmille sähköpostia!

Erään kesämekon tarina

Alkajaisiksi, mikäli eksyit tänne arvonnan perässä, se löytyy täältä.

Sitten asiaan. Toistan taas samaa tarinaa kuin niin monesti aiemminkin. Tarina ei ala "olipa kerran", vaan "löysin Eurokankaan palalaarista kivan kankaan..."

Arvaatteko jo jatkon?

Löysin Eurokankaan palalaarista kivan kangaspalan. Kangas oli käsityöpuuvillaa (eli siitä kai kuuluisi tehdä jotain tilkkutöitä tms?), mutta kun mä oon tällainen itseoppinut (tai siis oppimaton) huoleton ompelija, niin mähän mallailin palaa peilin edessä ja totesin, että siitä ehkä nipin napin sais mulle mekon. Ehkä.

Tarina etenee saman kaavan mukaan: kangas muhi laatikossa ainakin vuoden päivät. Viime syksynä yhtenä yönä inspiroiduin piirtelemään summittaisia kaavoja yhden kesämekon mukaan ja leikkasin kankaan. Tosi tiukille meni, eikä saumavaroja juuri jäänyt, mutta nipin napin sain kankaan riittämään haluamallani tavalla.

Hieno edistys muuten, mutta tuli vasta sitten leikkaamisen jälkeen mieleen, että hiisi, mähän en ollut kutistanut tätä kangasta vielä!

Siihenpä sitten loppui se into. Nyt sain äitienpäivänä otettua itseäni niskasta kiinni, ja päätin tehdä asialle jotain. Ensin ajattelin, että suosiolla pelastan, mitä pelastettavissa on, pesen kappaleet ja katson saisiko niistä vaikka hameen. Mutta sitten uteliaisuus voitti, ja päätin ommella mekon alkuperäisen suunnitelman mukaan. Ja siis heti, eli edelleen kutistamattomana.

Se mahtuu päälle! Tosin niin nipin napin, että jännittää, mikä tilanne on pesun jälkeen. Voipi olla, että joudun poikkaisemaan mekon ja siitä tulee sittenkin hame...

Kangas on edelleen aika ihana. Ihana olisi mekkokin, kovasti toivon, ettei kutistuisi kovin paljoa.

Yläosan tein yhden lempparipuseroni itse piirrellyllä kaavalla (tästäkin varmaan joku on jotain mieltä, kun trikoovaatteelle piirrettyä kaavaa käytän surutta joustamattomaan puuvillaan...) ja siitä sitten vaan jatkoin helmaa mekoksi. Mittoja katselin yhdestä saman mallisesta kesämekosta, jota olen vuosikaudet käyttänyt ja tykännyt. Yläosa on siis tuollainen rypytetty, rinnan alla menee sauma (myös takapuolella, vaikka se ei olekaan sauman kohdalta rypytetty). Toisessa kyljessä on piilovetskari.

Vielä kuva helman kuvoinnista. Ymmärrätte varmaan, miksi tästä piti saada mekko tai hame, eikä käyttää tilkkutöihin tai pussukan vuoriksi :)

Kesä eka kesämekko tehty! Montakohan tänä kesänä saa aikaan?

jännää

Salaiset neuleystävät on jaettu ja nyt vaan pää sauhuten suunnittelemaan postia omalle salkkarille. Tai oikeastaan olen ideoinut juttuja ja siitä lähtien kun kyseiseen tapaukseen ilmoittauduin, mutta nyt kun on saanut vähän tietojakin salaisesta ystävästä, niin osaa pohtia paremmin miten häntä ilahduttaa.

Jotain on myös valmistunut. Modan ohjeella bolero. Virkkausosiot tein varmaan päivässä, mutta ikitylsän joustinneuleen neulominen ei innostanut, joten kaikkineen boleron tekoon meni varmaan jotain kuukausi. Kuvassa toinen hiha näyttää pidemmältä, ei se oikeasti ole. Eikä kaulus oikeasti tee tuollaista kummallista vänkyrää.

Mut kivan näköinen bolero tuli. Tän punaisen mekon kaveriksi sitä pääasiassa ajattelin, joten heti piti kokeilla, miltä näyttää.

(Mies otti kuvan ja kysyi ekaksi, että tarviiko kuvassa näkyä pää. Ei sitten näkynyt)

vihdoin valmis

Tämmöinen virkattu laukku valmistui vihdoin, oltuaan puolisen vuotta tekeillä. Kerran se jo purettiinkin ja nyt sitten iski innostus, jonka ansiosta laukku on nyt vuoria vaille valmis. Vuorin teen kun seuraavan kerran käyn vanhempieni luona ja pääsen ompelukoneen ääreen. Laukku on ihan omasta päästä, alusta loppuun.



Langanvärjäystä on tullut harrasteltua lisää. Kerä 7 veljestä muutti muotoaan kelta-oranssiksi (vaikka keltainen jäi vähän liian vaaleaksi) ja kun kaikki oranssi ei taaskaan imeytynyt, niin puolikas kerä Nallea sai värikseen kauniin persikanvärin. Laitan kuvaa varmaan joskus.

Yhden pienen vuoden verran lähes valmiina olleen työn sain nyt viimeinkin valmiiksi, se menee kaverille synttärilahjaksi, joten kuvaa sitten myöhemmin.

olipa kerran

Olipa kerran lankaa, kokonainen kerä valkoista 7 veljestä ja puolikas kerä valkoista Nallea. Langat eivät olleet tyytyväisiä itseensä valkoisina, vaan halusivat muuttua yksilöllisemmiksi. Niinpä heidät vyyhdettiin ja pestiin. Kattilaan laitettiin kaksi pussillista kool aidia nimeltä Tropical punch. 7 veljestä upotettiin puoliksi väriveteen ja upotettu osa värjäytyikin kirkkaanpunaiseksi. Koska kaikki väri ei imeytynyt lankaan, Nallelanka pääsi myös veteen. Ei tosin kokonaan sekään, muutamia osia vyyhdestä vain kasteltiin värivedessä. Vieläkin vesi oli vaaleanpunaista, joten myös 7 veljeksen toinen pää pääsi nauttimaan väristä. Siitä tuli hauskan näköistä, osittain vaaleanpunaista, toiset kohdat jäivät valkoisiksi. Seuraavaksi langat pääsivät kuumaan kylpyyn. Ne lilluivat tyytyväisinä kattilassa kun niistä otettiin valokuva.




Kylvyn jälkeen langat kuivuivat parisen päivää. Sen jälkeen niiden omistaja vietti rattoisia tunteja selvitellen sotkuisia vyyhtejä tarkoituksenaan saada niistä kerät. Urhean uurastuksen jälkeen keriminen onnistui ja uudistuneet langat pääsivät valokuvauksen jälkeen koriin muhimaan. Jossain vaiheessa ne valmistunevat sukiksi.